PYHÄ PIISPA HENRIK




Turun tuomiokirkko.

Pyhtään Pyhän Henrikin kirkko.

 

Pyhimyssanakirjat sisältävät satoja pyhimyslegendoja. Netistä löytyvä Ökumenisches Heiligenlexikon www.heiligenlexicon.de ehkä vielä useampia legendoja. Kyllä vain, pyhimyksien legendat on tuotu nykyaikaan, nettiin.

 

Legendat ovat kuitenkin vanhoja, useat keskiajalta. Suomen kamaralla eläneistä henkilöistä vain yksi ainoa on kohotettu pyhimysten joukkoon, piispa Henrik, Suomen apostoli, Turun tuomiokirkon suojeluspyhimys ja Turun hiippakunnan suojeluspyhimys, syntyään englantilainen, kuten legendassa kerrotaan. Hänen kerrotaan toimineen Uppsalan piispana, ja lähteneen sieltä ristiretkelle Suomeen yhdessä Ruotsin kuninkaan Erikin kanssa käännyttämään pakanoita kristinuskoon. Erikin palasi Ruotsiin, mutta Henrik jäi Suomeen ja jatkoi käännytystyötään kunnes suomalainen talonpoika Lalli surmasi hänet talvella 1156 Köyhiönjärven jäällä.

Kuva Pyhän Henrikin sarofagista. Pyhän Henrikin sormi ajelehtii jäälautalla.

 

Legendasta on kaksi versiota. Yksi kertoo, että Lalli oli murhasta tuomittu rikollinen, joka halusi välttää rangaistuksen ja surmasi sen vuoksi Henrikin. Toinen versio kertoo, että Henrik oli vaatinut kestitystä Lallin kotitalossa Lallin ollessa poissa. Kun Lalli palasi, hän vaimonsa valitusten johdosta suuttui ja lähti Henrikin perään. Henrikin kuoltua ihmeellisiä asioita tapahtui. Piispan hiippa tarttui Lallin päähän ja irrotti tämän päänahan, piispan sormus jäi kiinni hänen sormeensa. Lalli sai rangaistuksensa monin tavoin. Piispa Henrikistä tuli pyhimys, samoin kuningas Erikistä.

 

Legendan kertoo niin kutsutusta ensimmäisestä ristiretkestä Ruotsista Suomeen. Myöhemmin Birger Jaarli teki toisen ristiretken Suomeen, nyt Hämeeseen, 1200-luvun puolivälissä.  Sen aikana alkoi Hämeen linnan rakentaminen. Kolmannen ristiretken johtaja oli Tyrgils Knuutinpoika ja se suuntautui Viipuriin, missä linnan rakentaminen alkoi vuonna 1293.

 

Nykyajan historiantutkimus ei pidä ristiretkiä todella tapahtuneina. Suomen alue liittyi Ruotsiin vähitellen taloudellisin perustein ja hallinnollisin keinoin. Vanhat kertomukset ristiretkistä kuitenkin ovat säilyneet oppikirjoissakin. 

 

Niille, jotka haluavat uuden ajan lisätietoja Henrikistä ja Lallista ja ristiretkestä, suosittelen Tuomas Heikkilän teosta ”Pyhän Henrikin legenda” vuodelta 2005.

 

Vanhoilla legendoilla on kuitenkin oma viehätyksensä. Legendan ja ehkä jotain keskiajan ajattelusta ja tunnelmasta tavoittaa edelleen keskiajan taiteesta ja keskiajan kirkoista. Pyhän Henrikin legendaan voi tutustua Nousiaisten kirkossa Pyhän Henrikin sarkofagin kuvia tutkistelemalla. Kuvasarjassa ovat mukana niin Henrikin surma kuin surmaa seuranneet Henrikin pyhyyttä todistavat ihmetapahtumatkin.

 

Pyhä Henrik on Turun tuomiokirkon suojeluspyhimys yhdessä Autuaan Neitsyt Marian kanssa, samoin Nousiaisten kirkon. Pyhtään kirkko sen sijaan on omistettu nimenomaan Pyhälle Henrikille.

 

Tässä blogissa esitellään kuvina Pyhtään keskiaikainen kivikirkko, sen maalauksia ja sen Pyhää Henrikiä esittävä veistos. Kirkko on 1460-luvulta ja sen ikkunoiden muoto on alkuperäinen.

Talonpojat taistelevat, maalaus 1400-luvun lopulta.

 

Veistos on alun perin tehty 1200-luvulla esittämään Pyhää Nikolausta, mutta muutettu myöhemmin esittämään Pyhää Henrikiä. Veistoksen jalkoihin on lisätty Lalli. Veistos ehti välillä olla saarnatuolin jalkanakin, mutta on nyt päässyt siitä tehtävästä. Piispan hiippa on saarnatuolivaiheen vuoksi uusi, Albin Kaasinen veisti sen vuonna 1953.

 

Kirkon kalkkimaalauksiin sisältyy montaa eri tyyliä eri ajoilta. Koristeellisimmat maalaukset ovat lähinnä alttaria.

 

Pyhä Kritoforus vakituisella paikallaan sakariston oven luona

 

Pyhä Henrik, Lalli jaloissaan.

 

 

 

 

 

 

PUŠKINIA PIETARISSA

PIETARILAINEN TARINA

Malaya Morskaya -katua Iisakin kirkon suuntaan.

Samassa kaupungissa, missä Musta Kissa asustaa Zhelezovodskaja ulitsan varrella, voi kuulla muitakin tarinoita.

Joulupäivänä, matkalla Malaya Morskaya -kadulta Vasilin saarelle, pietarilainen taksinkuljettaja johtui kertomaan kyydittävilleen venäläisiä satuja ja tarinoita. Venäläisille tärkeän karhun hän mainitsi ohimennen, mutta tarinan Kultaisesta kalasta hän kertoi kokonaan – sillä tavoin kuin hän sen muisti, kuten hän sanoi. 

Vladimir Konashevitshin kuvitusta Pushkinin satuun

Satu kertoo, miten kalastaja sai saaliikseen ihmeellisen kalan, jonka hän päästi takaisin mereen. Korvaukseksi vapaudestaan kala lupasi, että kalastaja saisi toivoa mitä tahansa ja toive täyttyisi. Kalastajaukko ei toivonut mitään, mutta hänen eukkonsa antoi ohjeita. Eukon ensimmäinen toive oli uusi kaukalo, toinen uusi kaunis talo, kolmas komea kartano, neljäs päästä tsaarittareksi, viides  oli päästä meren kuningattareksi ja saada siten kultaisen kalan käskyläisekseen. Eukko komensi ukkonsa viemään kalalle toiveen toisensa jälkeen. Jokainen uusi toive oli saanut meren muuttumaan hieman tummemmaksi synkemmäksi. Viimeisen toiveen jälkeen meri mustui ja nousi suunnaton myrsky. Toive oli liikaa –  ja eukko menetti kaiken.

Aleksandr Puškin kirjoitti tämän, sanoi taksinkuljettaja. Vanhoja satuja ja tarinoita kuullaan vanhemmilta ja isovanhemmilta, luetaan koulussa, ja kerrotaan edelleen, jatkoi hän. Ja luetaan Puškinia. Tutut ja kotoisat sadut ja tarinat sopivat hyvin jouluun, loppiaiseen ja kaikkeen muuhunkin aikaan, myös nykyaikaan.

Malaya Morskaya -kadulla muuten asuivat Nikolai Gogol, Fjodor Dostojevski ja Ivan Turgenev siihen aikaan, kun Pietari oli Venäjän pääkaupunki. Heistä ei kuitenkaan tässä sen enempää.

 

Puutaidetta vanhan ajan Venäjästä.

ZHELEZOVODSKAJA ULITSAN MUSTA KISSA

PIETARILAINEN  TARINA

 

Pietarin kaupungissa kuulee tarinoita muun muassa kissoista. Pietari Suuren ajoista alkaen kerrotaan Eremitaasiin (Talvipalatsiin) tuodun kissoja ensin Kazanista ja myöhemmin Tjumenista saakka karkottamaan rottia ja hiiriä. Samanlaisesta tehtävästä kerrotaan kissojen huolehtineen Toisen maailmansodan aikana kun Pietari (silloinen Leningrad) oli piiritettynä.  

Tämä tarina kertoo kuitenkin Zhelezovodskaja ulitsan Mustasta Kissasta. Sievä tyttökissa tuotiin pentuna yhteen perheeseen lemmikiksi. Kun perhe muutti pois, se jätti vuoden ikäisen kissansa pihalle tulemaan toimeen seudun pihakissojen tapaan.

Musta Kissa suomalaisella matolla.

Tämä ei kissaa miellyttänyt ja se etsi itselleen uuden kodin. Se hyppäsi avoimesta ikkunasta erääseen alakerran asuntoon. Suomesta Pietariin muuttanut asukas kantoi kissan muutamaan kertaan ulos, mutta kissa palasi ikkunasta ensimmäisessä sopivassa tilanteessa, usein jo ennen kuin sen nykyinen emäntä oli ehtinyt ovesta takaisin sisään.  On selvää, että kissa jäi taloon.

Musta Kissa on sievä ja käyttäytyy kauniisti, ei sähise eikä raavi mitään luvatonta, jos ei nahkaisia nojatuoleja oteta lukuun. On myönnettävä, että kissaa hemmotellaan. Yksin jäänyt kissa oli uuteen kotiin saapuessaan varsin laiha. Hyvä ruoka ja hoiva saivat sen voimistumaan ja kun pari vuotta oli kulunut, kasvoi myös sen vatsapuolelle vahva turkki. Tyttökissa on hieno ja herkkä ja kokee epämukavaksi sen että vatsapuolen kaunis turkki kastuu nurmikossa sadesäällä. Sisäkissahan siitä on tulossa.





Jo useamman vuoden ajan Mustan Kissan iltaherkku on ollut yksi katkarapu iltaa kohden. Venäjään kohdistuneet sulkutoimet estivät katkarapujen tuonnin Kanadasta, mutta onneksi rapuja tuodaan nyt Venäjän kaukoidästä.

Niinpä Musta Kissa elää nykyään onnellista kotikissan elämää, syö reippaasti ja viihdyttää talon vieraita liikuntaesityksillä, joista yksi on kaunis kieppuminen nojatuolissa.  Se ehkä muistaa onnettoman kodittoman vaiheen elämässään, mutta Pietari Suuren ajan kissoista sillä tuskin on mitään käsitystä, vaikka sen emäntä toisinaan kutsuu sitä kazanilaiseksi.

Kerrottakoon, että Eremitaasin kellarissa on tälläkin hetkellä kutakuinkin 80 kissaa huolehtimassa rottien ja hiirien karkottamisesta. Kissoja pääsee katsomaan kun keskustelee asiasta henkilökunnan kanssa.

Voimistelua ja venyttelyä vieraiden viihdyttämiseksi.