perjantai 30. joulukuuta 2016

JOULUA PIETARISSA

Joulun aikaan Pietarissa, kauppoja ja kirkkoja


Nevski prospektilla








Gostinyi Dvorin joulukuusi




Iisakin kirkossa















Vasilin saaren urheilukoulu toivottaa hyvää uutta vuotta



maanantai 5. joulukuuta 2016

RISTIRETKISTÄ HÄMEEN LINNASSA








Sini Kangas


Yliopistonlehtori, FT Sini Kangas luennoi Hämeen linnassa Hämeen Wanhan Linnan Killan järjestämässä tilaisuudessa torstaina 1. joulukuuta 2016. Esitelmän otsikkona oli ”Pyhä, paha sota – ristiretkien pitkä kaiku”. Hän kuvasi  ristiretkiä keskiaikaisena massaliikkeenä, kristinuskon ja islamin kohtaamisena, jonka myötä Alppien pohjoispuolella asuneet eurooppalaiset kuulivat ensimmäistä kertaan islamin maailmasta. Ristiretket, joiden tavoitteena oli Jerusalem ja sen valloittaminen muslimeilta, alkoivat 1096 ja ne jatkuivat läpi seuraavien parin vuosisadan. 

 

Yksi kuuluisista ristiretkiritareista oli Rikhard Leijonamieli, jonka retki ajoittuu 1190 taitteeseen. Siihen sisältyy sotaa ja taisteluja ja avioliiton solmiminen Berengaria Navarralaisen kanssa. Rikhardin reitti kulki muun muassa Sisilian, Rodoksen ja Kyproksen kautta. Akkoon hän saapui 1191 ja valloitti sen, mutta Jerusalem jäi tavoittamatta. Se oli ollut Saladinin hallussa vuodesta 1187 alkaen ja jäi hänelle. Rauhansopimuksessa 1192 hän kuitenkin kuitenkin lupasi pyhiinvaeltajille esteettömän pääsyn kaupunkiin.




Rikhard Leijonamielen ja Saladinin taistelu. Eglantilainen kuvitteellinen näkemys noin 1340.






 

Kun Hämeen linnassa oltiin, on mainittava ristiretket Ruotsista Suomeen. Olihan Häme niin kutsutun toisen ristiretken kohde ja Erikin kronikka kertoo Birger Jaarlin perustaneen linnan retken aikana 1200-luvun puolivälissä. Kronikka esittää pitkällisen ajan tapahtumat tiiviissä ja viihdyttävässä muotoon. Kristinusko oli kuitenkin tavoittanut Hämeen jo ennen 1200-luvun puoliväliä, ruotsalainen hallinto näihin aikoihin ja mahdolliset taistelut idän ja lännen välillä käytiin Ruotsin ja Novgorodin rajasta.