sunnuntai 16. lokakuuta 2016

KALAMARKKINAT JA PONTTONIRYSÄ





Kotkan Sapokan rantaa.


Kotkan kalamarkkinat olivat juuri, lauantaina ja sunnuntaina 15.10–16.10.2016 Sapokassa. Oli kojuja ja kalaa, kalakukkoja ja leijanlennätystä.



Markkinoiden tämän vuoden uutuus oli sunnuntain retki merelle, rysäretki. Mikäpä oli turistina ollessa: Vikla II:lla päästiin merelle näkemään Kotkan lähisaaria ja maisemia. Kahvia ja pullaa sai myös ostaa. Pari tuntia kestäneen retken aikana Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton toiminnanjohtaja Teemu Tast kertoi upeasti saarista ja salmista sekä alueen historiasta, Ruotsinsalmen taisteluista 1789 ja 1790, Kukourin (Fort Slavan) linnakkeesta, mutta ennen kaikkea kaloista ja kalastuksesta.












Teemu Tast, Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton toiminnanjohtaja.

Fort Slava Kukourin saarella.


 

Meille esiteltiin ponttonirysä. Rysä on vanha, keskiaikainen kalanpyydys, mutta ponttonirysä on uuden uusi malli, se on kehitetty harmaahylkeen eli hallin kestäväksi. Teemu Tast kertoi eloisasti, miten vanhempiin rysämalleihin (vannerysä) suunniteltiin uusia ja uusia esteitä halleille – hallit puolestaan keksivät aina uusia tapoja päästä käsiksi kaloihin. (Käsiksi tosin ei ehkä ole oikea ilmaisu.)

Kotkan seudulla on kymmenkunta kalastajaa. Kaksi heistä esitteli meille rysän kokemista. Saalis ei ollut kummoinen tänään, kaksi lahnaa, mutta retki oli hieno ja meri on aina upea.



Meri on aina upea.