torstai 15. kesäkuuta 2017

MUSTA KISSA SUOMESSA

PIETARILAINEN  MUSTA  KISSA  SUOMESSA


Zhelezovodskaja ulitsan Musta Kissa esittäytyi tässä blogissa viime joulun tienoilla, joulun jälkeen. Hän muutti Suomeen jokin aika sitten ja totuttautuu nyt uuteen ympäristöön.


Kahdessa päivässä on löytynyt kaksi suosikkipaikkaa, sauna lämpöisenä ja ikkunalauta, jolta näkee pihalle ja metsään.


Pietarilainen Musta Kissa katselee suomalaista pihaa.



tiistai 6. kesäkuuta 2017

SPUTNIK



















Lokakuun 4. päivänä 1957 Neuvostoliitto laukaisi satelliitin, Sputnikin, maata kiertävälle radalle. Radioamatöörit saattoivat kuunnella sen radiolähettimen signaaleja ja kaikki saattoivat seurata sen rataa myöhäissyksyn pimeällä ilta- ja yötaivaalla, kunnes se kolmen viikon kuluttua lopetti toimintansa.




Tätä Sputnik 1:stä seurasi Sputnik 2, joka kiersi taivaalla edeltäjäänsä kauemmin. Se laukaistiin radalleen 3. marraskuuta 1957. Siinä matkasi kuuluisa Laika, ensimmäinen avaruuskoira. Laika herätti sympatioita ja sääliä. Urhea pieni koira. Mutta kyllä Sputnik 2:nkin lentoa seurattiin. Talvi on hyvää aikaa taivaan tarkkailuun.










Sputnikit eivät tähän loppuneet, mutta ehkä suuren yleisön kiinnostus alkoi jo laimentua. USA:n avaruuslennot kohauttivat uudelleen.


Sputnikeja ja Neuvostoliiton avaruuslentoja esiteltiin Kansantalouden saavutusten näyttelyssä Moskovassa. Kuvat ovat hieman haalistuneita, mutta ne onkin otettu näyttelyssä jo vuonna 1974.



















Avaruuden valloituksen muistomerkki.