INGEBORG JA KRISTUKSEN HAAVAT

VANAJAN  KRISTUS. Vanajan kirkossa ollut 1200-luvulta peräisin oleva veistos. Kuvattu Pyhät ja pakanat -näyttelyssä. Kuva Tuula Hockman.

LINNANROUVA  INGEBORG  JA  KRISTUKSEN  HAAVOJEN  MÄÄRÄ

Hämeen linnanrouvana ja linnalääninhaltijana 1400- ja 1500-lukujen taitteessa olleesta Ingeborg Akentyttärestä kerrotaan, että hän aina paaston aikaan antoi polttaa messuissa yhtä monta vahakynttilää kuin Kristuksella oli haavoja pyhässä ruumiissaan, nimittäin 5.555.

Tällaisen tiedon on kirjoittanut muistiin Kustaa Vaasan kirjuri Rasmus Ludvigsson. Rasmus kertoo lisäksi, että sen haavan muistoksi, joka Kristuksella oli sillä olkapäällä, jolla hän oli kantanut ristiä, hän antoi viisi almua ja poltti viisi kynttilää.

Rasmus Ludvigsson on ehkä muistanut väärin Kristuksen haavojen määrän. Marko Lamberg on kirjoittanut kertomuksen pyhästä naisesta, joka halusi tietää Jeesuksen Kristuksen haavojen määrä. Herramme oli vastannut naiselle: ”Ruumiini haavoja oli viisituhatta neljäsataakuusikymmentä. Jos joku haluaa kunnioittaa niitä ja osoittaa niille arvonantoa, lukekoon päivittäin 15 Pater Nosteria ja 15 Ave Mariaa, ja kun vuosi on kulunut, hän on kunnioittanut jokaista haavaa yhdellä Pater Nosterilla ja yhdellä Ave Marialla...”

Marko Lamberg kertoo, että Jeesuksen ruoskittuna ja ristille naulittuna saamat haavat ovat vuosisatojen kuluessa tarjonneet uskovaisille mahdollisuuden tavoitella pyhyyden kokemista ruumiillisen kivun kautta. Pyhimpinä pidettiin viittä haavaa, jotka Jeesus sai kun hänet naulittiin ranteistaan ja jaloistaan ristille – viides syntyi kun roomalainen sotilas puhkaisi hänen kylkensä varmistuakseen siitä, että hän oli todella kuollut.

Ehkä on ollutkin erilaisia tulkintoja Jeesuksen haavojen lukumäärästä. Ingeborgin hartauteen liitetty 5.555 sisältää juuri pyhimpinä pidettyjen viiden haavan luvun neljä kertaa. Ne ovat olleet tärkeitä myös Pyhälle Birgitalle. Hänen luostarisääntönsä mukaan birgittalaisnunnan päähinettä tulee koristaa viisi punaista pistettä, jotka muistuttavat veripisaroita ja symboloivat Jeesuksen haavoja. Nämä symbolit näkyvät birgittalaisnunnan päähineessä nykyäänkin.

Linnanrouva Ingeborgille ja hänen aikalaisilleen tämä haavoihin liittyvä hartaus oli siis tuttu.

 

Lisätietoja:

Tuula Hockman, Kolmen polven perilliset. Ingeborg Aakentytär (Tott) ja hänen sukunsa (n. 1460–1507). Bibliotheca Historica 104. SKS. Helsinki. 2006.

Tuula Hockman, Ingeborg Tott. Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla. BoD. Helsinki. 2017.

Marko Lamberg (suomentanut), ”Jeesuksen haavojen määrä”. Naantalin luostarin kirja. Toimittaneet Mikko Kauko ja Marko Lamberg. Tietolipas 254. SKS. Helsinki 2017.

PYHÄT JA PAKANAT -NÄYTTELYSSÄ

Tampereen yliopiston antiikin ja keskiajan tutkimusryhmän Triviumin jäsenet kävivät tutustumassa Pyhät ja pakanat -.näyttelyyn Hämeen linnassa. Näyttely on vielä avoinna 17. joulukuuta 2017 saakka.

Pyhä Ursula.

INGEBORG AKENTYTTÄREN ASUINSIJAT HÄMEESSÄ

Hämeen linna syystalven asussa.

Hämeen lääni oli läänitetty Ingeborgille vuonna 1497 ja läänitys oli vahvistettu uudelleen vuonna 1499.

Ylhäisen rouvan saapumiseen oli varauduttu vuosien ajan. Hämeen linnan toinen kerros oli komeasti rakennettu ja siellä oli ylhäisen rouvan asumiseen sopivia huoneita. Lounaissiivessä oli ritarisaliksi nimitetty huone, jonka suuresta uunista saattoi johtaa lämpöä myös lattian alle. Ritarisalin yhteydessä taas oli pienempiä huoneita linnanrouvan hoville, seuraneideille, kirjurille ja kappalaiselle. Ingeborgin yksityinen kappeli saattoi olla juuri tässä kulmassa sekin.

Pieni huone linnan lounaiskulmassa, yksityinen kappeliko?

 

Jo Sten Sture oli hankkinut omistukseensa Vesunnin kartanon, joka sijaitsi pienen matkan päässä linnasta Vanajaveden rannalla. Linnalle sieltä pääsi kätevästi sekä vesitse että maitse. Hattulan Pyhän Ristin kirkko oli matkan varrella

Ingeborgin matka-arkkuja on todennäköisesti ollut suuri määrä, täynnään seinävaatteita ja muita kudonnaisia, vaatteita, turkiksia ja koruja. Kun gobeliinit ja ryijyt oli saatu paikoilleen, olivat sekä linna että kartano valmiina ylhäisen rouvan asua.

Ritarisalin uuni.

Linnan kappelin sisäänkäynti alimmassa kerroksessa.

Linnan toisen kerroksen, asuinkerroksen koristeellista tiiliseinää.

 

INGEBORG AKENTYTÄR JUHANNUKSEN AIKAAN 1505

Pyhä Yrjänä -veistosryhmä Sauvon kirkosta. Kuva Tuula Hockman.

 

Ingeborg Akentytär Tott oli saapunut Hämeeseen, lääniinsä joulun alla 1504.

Talvi 1504–1505 kului rauhallisesti – venälästen pelättyä hyökkäystä ei kuulunut. Hämeen linnan rauha rikkoutui juhannuksen aikaan kesällä 1505. Folke Gregerinpoika Lilje oli purjehtinut Ruotsista Suomeen ja oli edennyt ratsain mukanaan viiden, kuuden miehen joukko muutaman peninkulman päähän linnasta ja leirityi sinne. Sieltä hän lähetti linnaan kirjeen, jossa pyysi Ingeborgia luovuttamaan linnan itselleen.

Ingeborg kokosi väkensä Hämeen linnan linnantupaan ja kysyi heidän mielipidettään. Yksissä tuumin linnan väki vastusti Folken päästämistä linnaan ja sitä, että hän ottaisi vastuun linnasta Ingeborgin asemasta. He eivät myöskään halunneet kahta isäntää, siis sekä Ingeborgia että Folkea. He lupasivat edelleen pysyä uskollisena Ingeborgille.

Tämän vastauksen saatuaan Folke lähti paluumatkalle.

Folkella oli vaatimuksensa tueksi piispa Matiaan kirje, ei muiden. Linnaa ei tällaisin perustein saanutkaan luovuttaa. Linnan ja läänin luovuttamiseen tarvittiin hallitsijan ja vähintään neljän valtaneuvoston päätös. Jos Folken kaappausyritys olisi onnistunut, olisi sellainen mahdollisesti saatu aikaan. Yritys ei onnistunut.



Hämeen linnan Kuninkaansali, mahdollisesti Ingeborg Akentyttären linnantupa.

INGEBORG AKENTYTÄR MARTIN PÄIVÄN AIKAAN 1504

Berndt Notken Pyhä Yrjänä -veistosryhmän prinsessan sanotaan saaneen piirteensä rouva Ingeborgilta.
Veistosryhmä on Tukholman vanhan kupungin Suurkirkossa.

Vuonna 1504 vähän Martin päivän jälkeen rouva Ingeborg Akentytär Tott purjehti Ruotsista Suomeen.

Ingeborg oli Ruotsin valtionhoitajan Sten Sture vanhemman leski. Sten Sture oli kuollut vuotta aiemmin, joulun alla vuonna 1503. Koko vuosi oli kulunut asioita järjestäessä. Ensin olivat Sten Sturen hautajaiset Mariefredissä, kartusiaaniluostarissa, jonka Sten Sture ja Ingeborg yhdessä olivat perustaneet. Sen jälkeen jatkuivat neuvottelut Ingeborgin ja uuden valtionhoitajan Svante Niilonpojan välillä.

Tähän vaiheeseen liittyy keskiaikaista neuvottelutekniikkaa kuvaava tapaus Kastelholmassa kesällä 1504. Svante Niilonpojan saapuessa ottamaan linnaa haltuunsa ja lähetettyä pari miestään veneellään kohti rantaa ja linnaa, ammuttiin linnan muureilta veneen eteen kaksi laukausta. Svante joutui yöpymään linnan muurien ulkopuolella, mutta seuraavana päivänä sopimukseen päästiin ja linnan portit avattiin sen uudelle isännälle.

Ingeborgille kuului kolmannes linnan irtaimistosta, mutta Kastelholmasta oli viety lähes kaikki irtain Kokemäenkartanoon. Turun linnan irtaimiston osalta Ingeborg joutui tyytymään lain mukaiseen kolmasosaan.

Ingeborgille oli kahteen kertaan, vuosina 1497 ja 1499, luvattu Hämeen linna ja lääni leskeysajan läänitykseksi. Hämeen linnan ja läänin hän myös sai. Vuonna 1504 läänitykseen lisättiin Kokemäenkartano lääneineen, Korsholma ja Ruotsissa sijaitseva Vadsbon kihlakunta. Korsholma tosin meni ensin Svante Niilonpojan hallintaan korvauksena Sten Sturelta jääneistä veloista.

Martin päivä oli viimeisiä aikoja jos aikoi purjehtia meren yli Suomeen. Sen jälkeen meri oli liian vaarallinen. Ingeborg halusi osallistua valtionhoitaja Svante Niilonpojan vihkimiseen Metta Ivarintytär Dyren kanssa juuri Martin päivän aikaan ja suuntasi vasta sitten Suomeen. Ingeborg eli Suomessa, Hämeen linnassa, aina joulun alla vuonna 1507 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.


Lisätietoja aiheesta:
Tuula Hockman, --"ingeborg Tott, Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla." Helsinki 2017.

VANAJAN KRISTUS

Katumajärveä kevättalvella.

Hämeessä, Hämeenlinnassa tunnetaan tarina, joka kertoo kristinuskon saapumisesta seudulle. Kun hämäläisiä oli Vanajan kirkon luona kastettu, nämä kävivät pesemässä kasteen pois Katumajärvessä. Tarina saattaa olla melko uusikin, ja johtua vain Katumajärven nimestä, tai sitten siinä on perää.

Kristillinen kirkko ja ruotsalainen kruunun hallinto ulottuivat Hämeeseen Vanajaveden seudulle 1200-luvun puolivälissä. Hämeen linna, joko nykyisellä paikallaan tai jossain muualla, mahdollisesti Hakoisissa, on peräisin tuolta ajalta.

Vanajan Kristus.

1200-luvun puolivälistä on myös Vanajan Kristus, 1200-luvun puolivälistä tai jälkipuoliskolta peräisin oleva veistos, joka aikanaan on kuulunut krusifiksiin. Kruunupäinen Kristus on vuosisatojen aikana menettänyt toisen käsivartensa ja muutaman sakaran kruunustaan. Hiukset kuitenkin edelleen laskeutuvat laineina olkapäille.

Vanajan Kristus on nykyisin yleensä esillä Hämeen linnan päälinnan ylimmässä kerroksessa niin kutsutussa kirkkosalissa. Nyt se kuitenkin on siirretty ”Pyhät ja pakanat – ihmisyyden kuvia” -näyttelyyn, joka on Hämeen linnan läntisessä kehämuurirakennuksessa avoinna 27.4.–17.12.2017. Näyttelyssä on Vanajan Kristuksen lisäksi esillä muita ainutlaatuisia keskiaikaisia veistoksia kansallismuseon kokoelmista. Niiden ohelle näyttely esittelee Mia Hamarin, Maija Helasvuon ja Tapani Kokon keskiajasta ja sen taiteesta inspiraation saanutta taidetta.

Tapani Kokon luoma pakanatemppeli Hämeen linnan linnanpihalla.

HÄMEEN LINNA - TAVASTEHUS SLOTT

Julius Ailio ja kaikki mahdollinen tieto Hämeen linnasta

Sata vuotta sitten – vuonna 1917 – Julius Ailio julkaisi teoksensa Hämeenlinnan kaupungin historia 1, Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria. Hän aloittaa kertomalla esihistoriallisesta Hämeestä eli hämäläisten ”itsenäisyyden ajasta”, käsittelee Birger Jaarlin ajan, Novgorodin hyökkäykset, Hämeen varhaisimmat kirkot, Hakoisten linnavuoren, Hämeen linnan valtiolliset ja sotaiset vaiheet ja siirtyy sitten linnan ulkoiseen asuun. Hän kuvaa linnarakennusta ja miettii sen rakennusvaiheita ja niiden ajoitusta. Jo ennen Ailiota oli muun muassa Hj. Appelgren-Kivalo ehtinyt pohtia samaa asiaa. Ailion lähde- ja kirjallisuusluettelo on kunnioitettava. Hän tarjoaa lukijalle todennäköisesti kaiken mahdollisen saatavana olleen tiedon hyvin koottuna ja kirjoitettuna. Tuloksena on kirja, joka vanhentuneenakin edelleen kiehtoo lukijaansa.

Julius Ailio.

Vuonna 1917 Hämeen linna oli vankilana ja Ailion kirjaan laadituista piirroksista kuvastuu hyvin vankilan kolkkous ja askeettiset olot, mutta myös linnan kiehtovuus ja kiinnostavuus. Arkeologisia tutkimuksia linnassa ei voitu tehdä niin kauan kuin linnaa käytettiin vankilana.

Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1953 Arkeologinen komissio Carl Jacob Gardbergin johdolla aloitti Hämeen linnan restauroinnin. Vankilan sellit purettiin, laastit raaputettiin sisäpihan seinistä ja irtolöydöt koottiin talteen linnan ullakolle. Linnan huonerakenteiden entistämistä alettiin suunnitella, apuna muun muassa 1700-luvulla linnasta tehdyt piirrokset. Vuonna 1954 Gardbergin apulaiseksi tullut Knut Drake sai jo seuraavana vuonna ottaa restaurointityön johdettavakseen ja linnan, erityisesti päälinnan rakennusvaiheet selvittääkseen.

Vuonna 1968 valmistuneessa väitöskirjassaan hän selvitti Hämeen linnan päälinnan rakennusvaiheet ja niiden ajoituksen. Päälinnaa ympäröivä kehämuuri sai tutkijansa ja tutkimuksensa, kun Kari Uotila selvitti sekä sen että muiden Suomen linnojen kehämuureja. Uotilan väitöskirja Medieval outer baileys in Finland: with special reference to Turku castle julkaistiin vuonna 1998.

Piirros Julius Ailion teoksesta.

Knut Drake apujoukkoineen oli mitannut, tutkinut ja piirtänyt jokaisen yksityiskohdan linnasta, ja sen lisäksi hakenut taidehistoriallisia vertailutietoja muista linnoista ja muistakin keskiaikaisista rakennuksista sekä Suomessa että muualla, varsinkin Itämeren piirissä. Tärkeimpänä vertailukohteena oli Tukholman linnan vanhin rakennusvaihe (sen jäänteet ovat uudemman rakenteen alla), jonka ajoitus oli 1260–1290. Drake ajoitti Hämeen linnan varhaisimman rakennusvaiheen samoihin vuosiin. Draken tutkimusten mukaan nuorin rakennusvaihe toteutettiin 1450–1520.

Draken työ ja taidot ovat tulleet tutuiksi monille arkeologeille ja historian opiskelijoille ja tutkijoille luennoilla ja Draken järjestämillä retkillä, jotka suuntautuivat Itämeren piiriin. Drake itse jatkoi linnan arvoituksen miettimistä. Kun tultiin vuoteen 2000 hän muutti näkökulmaansa ja mietti, kenen oli ollut mahdollista rakentaa linnaa. Kuka oli tarpeeksi varakas, kenellä oli tarpeeksi mahtia? Tältä pohjalta linnan rakennusvaiheiden ajoitus muuttui. Linna nuoreni – varhaisin vaihe olikin nyt Magnus Kasen ajalta, vuosilta 1372–1390. Yhteys Tukholman linnaan säilyi, sen varhaisin vaihe oli tällä välin todettu nuoremmaksi. Viimeisin vaihe oli rakennettu vuosien 1503 ja 1520 välillä. Hämeen linnaa johtivat silloin Ingeborg Åkentytär Tott ja hänen jälkeensä Åke Göransson Tott.

Hämeen linnan rakennusvaiheiden ja sen historian tutkimus jatkuu.

Linna odottaa.

Piirros Julius Ailion teoksesta.

 

RISTIRETKISTÄ HÄMEEN LINNASSA



Sini Kangas

Yliopistonlehtori, FT Sini Kangas luennoi Hämeen linnassa Hämeen Wanhan Linnan Killan järjestämässä tilaisuudessa torstaina 1. joulukuuta 2016. Esitelmän otsikkona oli ”Pyhä, paha sota – ristiretkien pitkä kaiku”. Hän kuvasi  ristiretkiä keskiaikaisena massaliikkeenä, kristinuskon ja islamin kohtaamisena, jonka myötä Alppien pohjoispuolella asuneet eurooppalaiset kuulivat ensimmäistä kertaan islamin maailmasta. Ristiretket, joiden tavoitteena oli Jerusalem ja sen valloittaminen muslimeilta, alkoivat 1096 ja ne jatkuivat läpi seuraavien parin vuosisadan. 

 

Yksi kuuluisista ristiretkiritareista oli Rikhard Leijonamieli, jonka retki ajoittuu 1190 taitteeseen. Siihen sisältyy sotaa ja taisteluja ja avioliiton solmiminen Berengaria Navarralaisen kanssa. Rikhardin reitti kulki muun muassa Sisilian, Rodoksen ja Kyproksen kautta. Akkoon hän saapui 1191 ja valloitti sen, mutta Jerusalem jäi tavoittamatta. Se oli ollut Saladinin hallussa vuodesta 1187 alkaen ja jäi hänelle. Rauhansopimuksessa 1192 hän kuitenkin kuitenkin lupasi pyhiinvaeltajille esteettömän pääsyn kaupunkiin.

Rikhard Leijonamielen ja Saladinin taistelu. Eglantilainen kuvitteellinen näkemys noin 1340.

 

Kun Hämeen linnassa oltiin, on mainittava ristiretket Ruotsista Suomeen. Olihan Häme niin kutsutun toisen ristiretken kohde ja Erikin kronikka kertoo Birger Jaarlin perustaneen linnan retken aikana 1200-luvun puolivälissä. Kronikka esittää pitkällisen ajan tapahtumat tiiviissä ja viihdyttävässä muotoon. Kristinusko oli kuitenkin tavoittanut Hämeen jo ennen 1200-luvun puoliväliä, ruotsalainen hallinto näihin aikoihin ja mahdolliset taistelut idän ja lännen välillä käytiin Ruotsin ja Novgorodin rajasta.