INGEBORG AKENTYTÄR MARTIN PÄIVÄN AIKAAN 1504

Berndt Notken Pyhä Yrjänä -veistosryhmän prinsessan sanotaan saaneen piirteensä rouva Ingeborgilta.
Veistosryhmä on Tukholman vanhan kupungin Suurkirkossa.

Vuonna 1504 vähän Martin päivän jälkeen rouva Ingeborg Akentytär Tott purjehti Ruotsista Suomeen.

Ingeborg oli Ruotsin valtionhoitajan Sten Sture vanhemman leski. Sten Sture oli kuollut vuotta aiemmin, joulun alla vuonna 1503. Koko vuosi oli kulunut asioita järjestäessä. Ensin olivat Sten Sturen hautajaiset Mariefredissä, kartusiaaniluostarissa, jonka Sten Sture ja Ingeborg yhdessä olivat perustaneet. Sen jälkeen jatkuivat neuvottelut Ingeborgin ja uuden valtionhoitajan Svante Niilonpojan välillä.

Tähän vaiheeseen liittyy keskiaikaista neuvottelutekniikkaa kuvaava tapaus Kastelholmassa kesällä 1504. Svante Niilonpojan saapuessa ottamaan linnaa haltuunsa ja lähetettyä pari miestään veneellään kohti rantaa ja linnaa, ammuttiin linnan muureilta veneen eteen kaksi laukausta. Svante joutui yöpymään linnan muurien ulkopuolella, mutta seuraavana päivänä sopimukseen päästiin ja linnan portit avattiin sen uudelle isännälle.

Ingeborgille kuului kolmannes linnan irtaimistosta, mutta Kastelholmasta oli viety lähes kaikki irtain Kokemäenkartanoon. Turun linnan irtaimiston osalta Ingeborg joutui tyytymään lain mukaiseen kolmasosaan.

Ingeborgille oli kahteen kertaan, vuosina 1497 ja 1499, luvattu Hämeen linna ja lääni leskeysajan läänitykseksi. Hämeen linnan ja läänin hän myös sai. Vuonna 1504 läänitykseen lisättiin Kokemäenkartano lääneineen, Korsholma ja Ruotsissa sijaitseva Vadsbon kihlakunta. Korsholma tosin meni ensin Svante Niilonpojan hallintaan korvauksena Sten Sturelta jääneistä veloista.

Martin päivä oli viimeisiä aikoja jos aikoi purjehtia meren yli Suomeen. Sen jälkeen meri oli liian vaarallinen. Ingeborg halusi osallistua valtionhoitaja Svante Niilonpojan vihkimiseen Metta Ivarintytär Dyren kanssa juuri Martin päivän aikaan ja suuntasi vasta sitten Suomeen. Ingeborg eli Suomessa, Hämeen linnassa, aina joulun alla vuonna 1507 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.


Lisätietoja aiheesta:
Tuula Hockman, --"ingeborg Tott, Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla." Helsinki 2017.

TUKHOLMAN SUURKIRKON ANKERIAS JA LEIJONAT



Tukholman Suurkirkko syksyisenä päivänä.

Tukholman vanhan kaupungin Suurkirkossa lähellä alttaria, erään pilarin sokkeliosassa sijaitsee veistos, jonka aihetta on hankala hahmottaa nopeasti. Tarkemmin katsottuna ja kirjallisuuttakin avuksi käyttäen veistoksesta on tunnistettavissa kaksi leijonaa, joita voimakkaan näköinen ankerias tavoittelee otteeseensa.

Merkilliseen kuvaesitykseen liittyy sen takana pilarissa oleva teksti: der : ӕl : is : feet : ok / en stark : fisk : mit: / ledegen : henden : / is : he : nicht : gu : to : fangen : dat : is : wis : 1521 : / weir : en : wil : vor / warw : de  mot : / nene : seke : edder : kisten : an : em : / nicht : sparen :

Teksti on keskialasaksaa ja sen voi kääntää seuraavasti: ”Ankerias on jäntevä ja vahva kala, sitä ei pysty vangitsemaan käsin, se on varma, 1521. Se, joka haluaa vangita sen, tarvitsee paljon säkkejä ja laatikoita.”

Veistoksen tekijä on Otto Rydbeckin mukaan ollut Adam van Düren, saksalainen, Westfalenista kotoisin oleva arkkitehti, rakentaja ja kuvanveistäjä, joka 1500-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä työskenteli Tanskassa. Glimmingehus, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1499 on yksi hänen töistään. Lundin tuomiokirkossa hän myös työskenteli pitkään. Siellä olevissa veistoksissa on samaa muotokieltä. Niihinkin liittyy arvoituksellisia ja synkkiä lauseita.

van Dürenin aikaan Ruotsissa ja Skoonessa käytiin taistelua Tanskan ja Ruotsin välillä. Tukholman verilöyly marraskuussa 1520 Kristian II:n kruunajaisten jälkeen on tapahtuma, joka on järkyttänyt kaikkia aikalaisia. van Düren oli tullut Tukholmaan yhdessä Kristian II:n palveluksessa olleen maamiehensä Didrik Slagheckin kanssa. Slagheck on ollut yksi verilöylyn toteuttajista. Rydbeck arvelee, että veistoksen ankerias esittäisi Slagheckiä, jota ruotsalaiset eivät saaneet kiinni. Kumpikin westfalenilainen  poistui Tukholmasta ennen Kustaa Vaasan joukkojen tuloa.

van Düren kirjoitti itse Lundin tuomiokirkon erääseen pilariin tekstin, jossa kertoo että Lundissa on Pyhän Markuksen päivän jälkeisenä perjantaina 1525 käyty taistelu, jossa kuoli yli 1500 ihmistä. "Tätä Skoonen naiset valittavat", lopetti Adam van Düren lauseensa. Ajat olivat synkät, julmat verilöylyt  leimasivat van Dürenin vuosia Skoonessa. Synkät tekstit varmaankin kertovat hänen tunnelmistaan.

Epäilemättä hän halusi pois näiden synkkien tapahtumien maasta. Vuoden 1527 jälkeen van Dürenistä ei ole tietoja Tanskasta eikä Ruotsista. Hänen uskotaan palanneet kotiseudulleen Westfaleniin.

 

Adam van Dürenin teos "Lude puree lammasta" Lundin tuomiokirkossa.

 (Valokuva Lundin tuomiokirkosta teoksesta Thomas Rydén & Björn Lovén, "Domkyrkan i Lund". Corona AB, Malmö. s.d.)