VANAJAN KRISTUS

Katumajärveä kevättalvella.

Hämeessä, Hämeenlinnassa tunnetaan tarina, joka kertoo kristinuskon saapumisesta seudulle. Kun hämäläisiä oli Vanajan kirkon luona kastettu, nämä kävivät pesemässä kasteen pois Katumajärvessä. Tarina saattaa olla melko uusikin, ja johtua vain Katumajärven nimestä, tai sitten siinä on perää.

Kristillinen kirkko ja ruotsalainen kruunun hallinto ulottuivat Hämeeseen Vanajaveden seudulle 1200-luvun puolivälissä. Hämeen linna, joko nykyisellä paikallaan tai jossain muualla, mahdollisesti Hakoisissa, on peräisin tuolta ajalta.

Vanajan Kristus.

1200-luvun puolivälistä on myös Vanajan Kristus, 1200-luvun puolivälistä tai jälkipuoliskolta peräisin oleva veistos, joka aikanaan on kuulunut krusifiksiin. Kruunupäinen Kristus on vuosisatojen aikana menettänyt toisen käsivartensa ja muutaman sakaran kruunustaan. Hiukset kuitenkin edelleen laskeutuvat laineina olkapäille.

Vanajan Kristus on nykyisin yleensä esillä Hämeen linnan päälinnan ylimmässä kerroksessa niin kutsutussa kirkkosalissa. Nyt se kuitenkin on siirretty ”Pyhät ja pakanat – ihmisyyden kuvia” -näyttelyyn, joka on Hämeen linnan läntisessä kehämuurirakennuksessa avoinna 27.4.–17.12.2017. Näyttelyssä on Vanajan Kristuksen lisäksi esillä muita ainutlaatuisia keskiaikaisia veistoksia kansallismuseon kokoelmista. Niiden ohelle näyttely esittelee Mia Hamarin, Maija Helasvuon ja Tapani Kokon keskiajasta ja sen taiteesta inspiraation saanutta taidetta.

Tapani Kokon luoma pakanatemppeli Hämeen linnan linnanpihalla.

PÄÄSIÄISKORTTI

Pääsiäiskortti 1940-luvulta.

PÄÄSIÄISEN PERINTEITÄ

Pienet virpojat hyvin tehtyine, kauniine vitsoineen muutaman vuoden takaa.

Palmusunnuntaina ovat virpojat jälleen liikkeellä toivottamassa onnea taloihin ja talonväelle.


"Virvon varvon
tuoreeks terveeks
ison talon emännäks/ isännäks.
Sulle vitsa mulle palkka."


Ja palkka - suklaisia pääsiäismunia - otetaan vastaan joko heti tai sitten vasta pääsiäisenä.

Mämmi on pääsiäisen perinteinen herkku, joka ennen vanhaan tehtiin kotona. Mämmin valmistus on ollut tunnettu satoja vuosia, varmasti jo keskiajalla.

Mämmin valmistusvälineitä oli esillä Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten tilaisuudessa Hämeenlinnassa 6.4.2017.

Tuohiset ropeet on korvattu pahvisilla.

MERIHISTORIAA KOTKASSA

Yhdeksännet merihistorian päivät järjestettiin Kotkan Merikeskus Vellamossa viime viikonloppuna 24.3. – 26.3.2017. Tapahtuman järjestivät Suomen merihistoriallinen yhdistys, Suomen meriarkeologian seura ja Suomen merimuseo. Pääsin seuraamaan ohjelmaa sunnuntaina 26.3.2017. Ilkka Leskelä aloitti päivän kertomalla laivureista, laivasta ja kaupasta Turusta Danzigiin 1400-luvulla. Muutkin Suomen satamat tulivat hyvin esiin esitelmässä, samoin kauppatavarat kumpaankin suuntaan. Tervaa on esimerkiksi alettu viedä vasta 1400-luvun jälkipuoliskolla. Ilkka Leskelä käyttää Danzigissa säilytettävää arkistoaineistoa, josta on julkaistu vain pieni osa (noin 10 %). Valmistumassa on selvästikin erinomainen väitöskirja.

Ilkka Leskelä luennoi.

Outi Korhosen esitelmä hailuotolaisten kalastuksesta oli tavattoman kiinnostava sekin. Riikka Tevalin esitelmäaikaa lyhennettiin eikä hän voinut esittää kaikkea aikomaansa. Kunpa olisin saanut kuulla kaiken Lapurin hylystä tällä kertaa!

Lars Einarsson Kalmarin läänin museosta kertoi regalskeppet Kronanista sekä Immi Wallin ja Maili Roio Kolbådagrundin kohdilta löytyneestä vuonna 1715 uponneen hollantilaisen Huis te Warmelon hylystä. Todella jännittävät esitelmät, hohdokasta tutkimusta!

Hollantilainen Huis te Warmelo.

Teemaksi oli valittu ”Suomi saarena” ja seminaarin tunnuskuva esitti puutavaran lastausta Kotkan satamassa 1930-luvulla. Jo ensimmäisinä päivinä oli todettu, että Suomi ei ollutkaan saari, eikä 1930-luvun Kotkan satamasta juurikaan puhuttu, mutta Kotkan saarella oltiin ja vanhassa kantasatamassa. Kotkan sataman verkkosivujen mukaan kantasatamassa aiotaan keskittyä matkustajaliikenteeseen. Toivottavasti sentään joku vanha kuuri jää muistuttamaan menneestä. Meri on toki edelleen läsnä.

 

Merikeskus Vellamo Kotkan vanhassa kantasatamassa.

 

HÄMEEN LINNA - TAVASTEHUS SLOTT

Julius Ailio ja kaikki mahdollinen tieto Hämeen linnasta

Sata vuotta sitten – vuonna 1917 – Julius Ailio julkaisi teoksensa Hämeenlinnan kaupungin historia 1, Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria. Hän aloittaa kertomalla esihistoriallisesta Hämeestä eli hämäläisten ”itsenäisyyden ajasta”, käsittelee Birger Jaarlin ajan, Novgorodin hyökkäykset, Hämeen varhaisimmat kirkot, Hakoisten linnavuoren, Hämeen linnan valtiolliset ja sotaiset vaiheet ja siirtyy sitten linnan ulkoiseen asuun. Hän kuvaa linnarakennusta ja miettii sen rakennusvaiheita ja niiden ajoitusta. Jo ennen Ailiota oli muun muassa Hj. Appelgren-Kivalo ehtinyt pohtia samaa asiaa. Ailion lähde- ja kirjallisuusluettelo on kunnioitettava. Hän tarjoaa lukijalle todennäköisesti kaiken mahdollisen saatavana olleen tiedon hyvin koottuna ja kirjoitettuna. Tuloksena on kirja, joka vanhentuneenakin edelleen kiehtoo lukijaansa.

Julius Ailio.

Vuonna 1917 Hämeen linna oli vankilana ja Ailion kirjaan laadituista piirroksista kuvastuu hyvin vankilan kolkkous ja askeettiset olot, mutta myös linnan kiehtovuus ja kiinnostavuus. Arkeologisia tutkimuksia linnassa ei voitu tehdä niin kauan kuin linnaa käytettiin vankilana.

Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1953 Arkeologinen komissio Carl Jacob Gardbergin johdolla aloitti Hämeen linnan restauroinnin. Vankilan sellit purettiin, laastit raaputettiin sisäpihan seinistä ja irtolöydöt koottiin talteen linnan ullakolle. Linnan huonerakenteiden entistämistä alettiin suunnitella, apuna muun muassa 1700-luvulla linnasta tehdyt piirrokset. Vuonna 1954 Gardbergin apulaiseksi tullut Knut Drake sai jo seuraavana vuonna ottaa restaurointityön johdettavakseen ja linnan, erityisesti päälinnan rakennusvaiheet selvittääkseen.

Vuonna 1968 valmistuneessa väitöskirjassaan hän selvitti Hämeen linnan päälinnan rakennusvaiheet ja niiden ajoituksen. Päälinnaa ympäröivä kehämuuri sai tutkijansa ja tutkimuksensa, kun Kari Uotila selvitti sekä sen että muiden Suomen linnojen kehämuureja. Uotilan väitöskirja Medieval outer baileys in Finland: with special reference to Turku castle julkaistiin vuonna 1998.

Piirros Julius Ailion teoksesta.

Knut Drake apujoukkoineen oli mitannut, tutkinut ja piirtänyt jokaisen yksityiskohdan linnasta, ja sen lisäksi hakenut taidehistoriallisia vertailutietoja muista linnoista ja muistakin keskiaikaisista rakennuksista sekä Suomessa että muualla, varsinkin Itämeren piirissä. Tärkeimpänä vertailukohteena oli Tukholman linnan vanhin rakennusvaihe (sen jäänteet ovat uudemman rakenteen alla), jonka ajoitus oli 1260–1290. Drake ajoitti Hämeen linnan varhaisimman rakennusvaiheen samoihin vuosiin. Draken tutkimusten mukaan nuorin rakennusvaihe toteutettiin 1450–1520.

Draken työ ja taidot ovat tulleet tutuiksi monille arkeologeille ja historian opiskelijoille ja tutkijoille luennoilla ja Draken järjestämillä retkillä, jotka suuntautuivat Itämeren piiriin. Drake itse jatkoi linnan arvoituksen miettimistä. Kun tultiin vuoteen 2000 hän muutti näkökulmaansa ja mietti, kenen oli ollut mahdollista rakentaa linnaa. Kuka oli tarpeeksi varakas, kenellä oli tarpeeksi mahtia? Tältä pohjalta linnan rakennusvaiheiden ajoitus muuttui. Linna nuoreni – varhaisin vaihe olikin nyt Magnus Kasen ajalta, vuosilta 1372–1390. Yhteys Tukholman linnaan säilyi, sen varhaisin vaihe oli tällä välin todettu nuoremmaksi. Viimeisin vaihe oli rakennettu vuosien 1503 ja 1520 välillä. Hämeen linnaa johtivat silloin Ingeborg Åkentytär Tott ja hänen jälkeensä Åke Göransson Tott.

Hämeen linnan rakennusvaiheiden ja sen historian tutkimus jatkuu.

Linna odottaa.

Piirros Julius Ailion teoksesta.

 

PYHÄ PIISPA HENRIK




Turun tuomiokirkko.

Pyhtään Pyhän Henrikin kirkko.

 

Pyhimyssanakirjat sisältävät satoja pyhimyslegendoja. Netistä löytyvä Ökumenisches Heiligenlexikon www.heiligenlexicon.de ehkä vielä useampia legendoja. Kyllä vain, pyhimyksien legendat on tuotu nykyaikaan, nettiin.

 

Legendat ovat kuitenkin vanhoja, useat keskiajalta. Suomen kamaralla eläneistä henkilöistä vain yksi ainoa on kohotettu pyhimysten joukkoon, piispa Henrik, Suomen apostoli, Turun tuomiokirkon suojeluspyhimys ja Turun hiippakunnan suojeluspyhimys, syntyään englantilainen, kuten legendassa kerrotaan. Hänen kerrotaan toimineen Uppsalan piispana, ja lähteneen sieltä ristiretkelle Suomeen yhdessä Ruotsin kuninkaan Erikin kanssa käännyttämään pakanoita kristinuskoon. Erikin palasi Ruotsiin, mutta Henrik jäi Suomeen ja jatkoi käännytystyötään kunnes suomalainen talonpoika Lalli surmasi hänet talvella 1156 Köyhiönjärven jäällä.

Kuva Pyhän Henrikin sarofagista. Pyhän Henrikin sormi ajelehtii jäälautalla.

 

Legendasta on kaksi versiota. Yksi kertoo, että Lalli oli murhasta tuomittu rikollinen, joka halusi välttää rangaistuksen ja surmasi sen vuoksi Henrikin. Toinen versio kertoo, että Henrik oli vaatinut kestitystä Lallin kotitalossa Lallin ollessa poissa. Kun Lalli palasi, hän vaimonsa valitusten johdosta suuttui ja lähti Henrikin perään. Henrikin kuoltua ihmeellisiä asioita tapahtui. Piispan hiippa tarttui Lallin päähän ja irrotti tämän päänahan, piispan sormus jäi kiinni hänen sormeensa. Lalli sai rangaistuksensa monin tavoin. Piispa Henrikistä tuli pyhimys, samoin kuningas Erikistä.

 

Legendan kertoo niin kutsutusta ensimmäisestä ristiretkestä Ruotsista Suomeen. Myöhemmin Birger Jaarli teki toisen ristiretken Suomeen, nyt Hämeeseen, 1200-luvun puolivälissä.  Sen aikana alkoi Hämeen linnan rakentaminen. Kolmannen ristiretken johtaja oli Tyrgils Knuutinpoika ja se suuntautui Viipuriin, missä linnan rakentaminen alkoi vuonna 1293.

 

Nykyajan historiantutkimus ei pidä ristiretkiä todella tapahtuneina. Suomen alue liittyi Ruotsiin vähitellen taloudellisin perustein ja hallinnollisin keinoin. Vanhat kertomukset ristiretkistä kuitenkin ovat säilyneet oppikirjoissakin. 

 

Niille, jotka haluavat uuden ajan lisätietoja Henrikistä ja Lallista ja ristiretkestä, suosittelen Tuomas Heikkilän teosta ”Pyhän Henrikin legenda” vuodelta 2005.

 

Vanhoilla legendoilla on kuitenkin oma viehätyksensä. Legendan ja ehkä jotain keskiajan ajattelusta ja tunnelmasta tavoittaa edelleen keskiajan taiteesta ja keskiajan kirkoista. Pyhän Henrikin legendaan voi tutustua Nousiaisten kirkossa Pyhän Henrikin sarkofagin kuvia tutkistelemalla. Kuvasarjassa ovat mukana niin Henrikin surma kuin surmaa seuranneet Henrikin pyhyyttä todistavat ihmetapahtumatkin.

 

Pyhä Henrik on Turun tuomiokirkon suojeluspyhimys yhdessä Autuaan Neitsyt Marian kanssa, samoin Nousiaisten kirkon. Pyhtään kirkko sen sijaan on omistettu nimenomaan Pyhälle Henrikille.

 

Tässä blogissa esitellään kuvina Pyhtään keskiaikainen kivikirkko, sen maalauksia ja sen Pyhää Henrikiä esittävä veistos. Kirkko on 1460-luvulta ja sen ikkunoiden muoto on alkuperäinen.

Talonpojat taistelevat, maalaus 1400-luvun lopulta.

 

Veistos on alun perin tehty 1200-luvulla esittämään Pyhää Nikolausta, mutta muutettu myöhemmin esittämään Pyhää Henrikiä. Veistoksen jalkoihin on lisätty Lalli. Veistos ehti välillä olla saarnatuolin jalkanakin, mutta on nyt päässyt siitä tehtävästä. Piispan hiippa on saarnatuolivaiheen vuoksi uusi, Albin Kaasinen veisti sen vuonna 1953.

 

Kirkon kalkkimaalauksiin sisältyy montaa eri tyyliä eri ajoilta. Koristeellisimmat maalaukset ovat lähinnä alttaria.

 

Pyhä Kritoforus vakituisella paikallaan sakariston oven luona

 

Pyhä Henrik, Lalli jaloissaan.

 

 

 

 

 

 

PUŠKINIA PIETARISSA

PIETARILAINEN TARINA

Malaya Morskaya -katua Iisakin kirkon suuntaan.

Samassa kaupungissa, missä Musta Kissa asustaa Zhelezovodskaja ulitsan varrella, voi kuulla muitakin tarinoita.

Joulupäivänä, matkalla Malaya Morskaya -kadulta Vasilin saarelle, pietarilainen taksinkuljettaja johtui kertomaan kyydittävilleen venäläisiä satuja ja tarinoita. Venäläisille tärkeän karhun hän mainitsi ohimennen, mutta tarinan Kultaisesta kalasta hän kertoi kokonaan – sillä tavoin kuin hän sen muisti, kuten hän sanoi. 

Vladimir Konashevitshin kuvitusta Pushkinin satuun

Satu kertoo, miten kalastaja sai saaliikseen ihmeellisen kalan, jonka hän päästi takaisin mereen. Korvaukseksi vapaudestaan kala lupasi, että kalastaja saisi toivoa mitä tahansa ja toive täyttyisi. Kalastajaukko ei toivonut mitään, mutta hänen eukkonsa antoi ohjeita. Eukon ensimmäinen toive oli uusi kaukalo, toinen uusi kaunis talo, kolmas komea kartano, neljäs päästä tsaarittareksi, viides  oli päästä meren kuningattareksi ja saada siten kultaisen kalan käskyläisekseen. Eukko komensi ukkonsa viemään kalalle toiveen toisensa jälkeen. Jokainen uusi toive oli saanut meren muuttumaan hieman tummemmaksi synkemmäksi. Viimeisen toiveen jälkeen meri mustui ja nousi suunnaton myrsky. Toive oli liikaa –  ja eukko menetti kaiken.

Aleksandr Puškin kirjoitti tämän, sanoi taksinkuljettaja. Vanhoja satuja ja tarinoita kuullaan vanhemmilta ja isovanhemmilta, luetaan koulussa, ja kerrotaan edelleen, jatkoi hän. Ja luetaan Puškinia. Tutut ja kotoisat sadut ja tarinat sopivat hyvin jouluun, loppiaiseen ja kaikkeen muuhunkin aikaan, myös nykyaikaan.

Malaya Morskaya -kadulla muuten asuivat Nikolai Gogol, Fjodor Dostojevski ja Ivan Turgenev siihen aikaan, kun Pietari oli Venäjän pääkaupunki. Heistä ei kuitenkaan tässä sen enempää.

 

Puutaidetta vanhan ajan Venäjästä.