LIPPUJUHLAA HAMINASSA

Haminan lipputorni on vuodelta 1790. Kuva Tuula Hockman.

Haminassa järjestettiin tänään lippujuhla torin kulmalla sijaitsevan vuonna 1790 rakennetun lipputornin luona. Suomen lippu puolestaan täytti juuri tänään sata vuotta. Se ensimmäinen lippu tosin ei vielä ollut siniristilippu, vaan punainen leijonalippu. Haminaan suunnitellaan lippupuistoa ja siitäkin annettiin tässä juhlassa esimakua.

Kaartin soittokunta marssii lipputornin luo.



Saamelaislapset odottavat esiintymisvuoroaan. Kuva Tuula Hockman.

Kaartin soittokunta soitti, ja liput nostettiin salkoon.

Erityisasemassa oli saamelaisten lippu, jota myös tulevassa lippupuistossa tullaan pitämään erityisessä arvossa. Tässä juhlassa oli mukana saamelaisia lapsia, joka esittivät yhden Nils-Aslak

Valkeapään joiun.

Haminan lipputorni sijaitsee torin kulmalla. Kuva Tuula Hockman.

Haminaan suunnitellaan lippupuistoa. Kuva Tuula Hockman.

MUSTA KISSA SUOMESSA

Tässä blogissa esiteltiin runsas vuosi sitten pietarilainen Musta Kissa. Viime kesänä kerrottiin, että hän muutti pysyvästi Suomeen.
On ilo kertoa, että Musta Kissa voi hyvin. Hän huolehtii kodista, auttaa siivouksessa mattojen puhdistusta myöten.

Musta Kissa valitsee mattoja pestäväksi.

Musta Kissa on löytänyt paljon uusia ystäviä. Hän on vakituinen asiakas läheisessä Hämeenlinnan Viipurintien kukkakaupassa, mistä löytyy hienon kissan ruoansulatukselle sopivaa heinää. Osa heinästä on syötäväksi, osa vain kissan villejä leikkejä varten. Mustan Kissan mielestä heinät ovat mainioita leikkikaluja. Kukkakaupan upea ja sydämellinen henkilökunta ymmärtää Kissaa ja hänen emäntäänsä!

Mustan Kissan mieluinen kukkakauppa.

Mustan Kissan mieluinen kassi

RIKOKSIA JA RANGAISTUKSIA KESKIAJALLA

Mia Korpiola luennoimassa Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnan Sukututkimusseura järjestää talvikaudella kuukausittain luentoja, jotka pidetään Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipisteessä.


Maaliskuun luennoitsija oli Mia Korpiola, oikeushistorian professori Turun yliopistosta. Hän on tutkinut keskiajan lainsäädäntöä ja oikeutta monipuolisesti. Väitöskirjansa aiheena hänellä oli kihlauksen merkitys avioliittoa solmittaessa. Hämeenlinnassa hänen aiheenaan olivat keskiajan lait sekä rikokset ja rangaistukset.


Mia Korpiola esitteli maakuntalait ja keskiaikaiset maanlait sekä tietoja oikeuskäytännöstä Ruotsissa ja erityisesti Suomessa. Erityisenä suomalaisena piirteenä hän mainitsi maallikoiden, kuten maallikkotuomareiden, vahvan aseman oikeusjärjestelmässä. Maallikkolautamiehet kuuluvat nykyäänkin suomalaiseen oikeusjärjestelmään.


Rikokset ja rangaistukset herättivät vilkasta keskustelua, poikkeavathan ne nykyajan käytännöistä. Mia Korpiola totesi, että Pohjoismaissa ruumiillisten rangaistusten valikoima on huomattavasti suppeampi kuin etelämpänä Euroopassa.


Keskiajan ja 1500-luvun ajattelutapaan voi tutustua esimerkiksi seuraavissa kirjoissa:


Codex Westh. Westhin koodeksin tekstit. Toimittaja Kaisa Häkkinen. Wanhan suomen arkisto 5. Turun yliopisto. Turku 2012.


Naantalin luostarin kirja. Toimittaneet Mikko Kauko ja Marko Lamberg. Tietolipas 254. SKS. Helsinki 2017.


Mia Korpiola, Between Betrothal and Bedding. Brill. 2004.

Katkelma Westhin codexista.

PYHÄMAAN UHRIKIRKKO

Pyhämaan uhrikirkko. Kuva Tuula Hockman.

Kun Rauman fransiskaaniluostari 1538 lakkautettiin, oli veljien löydettävä uusi olinpaikka. Paikalliset kertovat, että he olisivat siirtyneet Pyhämaalle ja rakentaneet sinne kirkon. Tarina tunnetaan tietenkin myös Pyhämaalla ja siellä ainakin kirkon opas pitää tätä tietoa vakaana totuutena.


Pyhämaan vanhempi kirkko, Pyhämaan Luodon kirkko on 1600-luvulta, 1647-1651. Keskiaikaisesta tai 1500-luvun kirkosta tuolla paikalla ei nykyisen käsityksen mukaan ole todisteita. Pyhämaalla siihen kylläkin uskotaan vakaasti ja uskotaan nimenomaan, että Rauman fransiskaanit perustivat kirkon.

Pyhää Yrjänää esittävä maalaus. Maalaukset on tehnyt Christian Willbrandt 1667. Kuva Tuula Hockman.

Pyhämaan uhrikirkon sisätiloja. Kuvassa oikealla kirkon opas Ari Luotonen. Kuva Tuula Hockman.

Jotain aivan erityistä Pyhämaahan liittyy. Se on yksi Suomen uhrikirkoista. Kun merihädässä lupasi kirkolle lahjan, pelastui. Uhrikirkkoina tunnetaan myös Oulunsalon (purettu) ja Kuoreveden kirkot.
Kirkon sisätilan tekevät ainutlaatuiseksi sen maalaukset ja kirkkosalissa säilynyt alttarikaideseinä. Seinä kuului keskiajalla kirkkoihin maassamme, mutta luterilaisen ajan kirkkoissa niitä ei yleensä enää ole.


Pyhämaan uudempi kirkko valmistui vuonna 1804.

Pyhämaan uudempi kirkko vuodelta 1804. Kuva Tuula Hockman.

 Pyhämaan uudemman kirkon sisätiloja. Kuva Tuula Hockman.

Votiivilaiva Pyhämaan uudemmasta kirkosta. Kuva Tuula Hockman.

Kirjallisuutta esim.:
Auvo Karsikas, Pyhämaan uhrikirkko. Pyhämaan seurakunta. Uusikaupunki 2000.
A. W. Rancken, Pyhämaan Luodon uhrikirkko. Suomen Museo 1935.

LUOSTARIN METSÄSTÄJÄ

Monet tietävät, että Raumalla on keskiajalla ollut yksi Suomen kolmesta fransiskaaniluostarista – tai -konventista, jos tällä hetkellä oikeaoppista sanaa käytetään. Se, joka vierailee tai viipyy Raumalla, saa varsin pian lisätietoja ja kuulee tarinoita.

Kerrotaan, että joku veljistä olisi rakentanut metsään pienen erakkomajan, missä eli syventyneenä hartauteen. Raumalaiset ja muutkin vierailivat hänen luonaan. Tämän tarinan on Lauri Sauramo tallentanut kirjaansa ”Luostarin metsastäjä”. 1900-luvun alussa ilmestynyt pieni kirja kertoo viehättävällä tavalla myös luostarin viimeisistä ajoista.

Lauri Sauramon perustiedot ovat aivan oikeat. Rauman luostarin munkit karkotettiin luostaristaan Pyhän Henrikin päivänä 1538. Siten esimerkiksi Henricus Mathei Rawmensiksen dramaattinen muistiinpano tuosta tapahtumasta – heidän ajamisestaan pahaan kohtaloonsa – saa Sauramon kirjassa luontevan tulkinnan.

Kirja on pieni ja herttainen, se kannattaa lukea, jos sen jostain saa käsiinsä.

Kannattaa myös käydä Raumalla ja sen kirkossa. Nykyinen kaupunginkirkko on Rauman fransiskaanikonventin entinen kirkko.

Rauman kaupunginkirkko, entinen Rauman fransiskaanikonventin kirkko.

Lisätietoja aiheesta:


Lauri Sauramo, Luostarin metsästäjä. Helsinki 1911.
Tuula Hockman, Kahden kirkon kaupunki ja Kuninkaan valvonnan alla. Teoksessa "Risti ja lounatuuli. Rauman seurakunnan historia keskiajalta vuoteen 1640." SKS ja Rauman seurakunta 2015.
Reima Välimäki, Rauman seurakunnan varhaisimmat historiat Henricus Mathei Rawmensiksesta H. G. Porthaniin. Teoksessa "Risti ja lounatuuli. Rauman seurakunnan historia historia keskiajalta vuoteen 1640." SKS ja Rauman seurakunta 2015.

INGEBORG JA KRISTUKSEN HAAVAT

VANAJAN  KRISTUS. Vanajan kirkossa ollut 1200-luvulta peräisin oleva veistos. Kuvattu Pyhät ja pakanat -näyttelyssä. Kuva Tuula Hockman.

LINNANROUVA  INGEBORG  JA  KRISTUKSEN  HAAVOJEN  MÄÄRÄ

Hämeen linnanrouvana ja linnalääninhaltijana 1400- ja 1500-lukujen taitteessa olleesta Ingeborg Akentyttärestä kerrotaan, että hän aina paaston aikaan antoi polttaa messuissa yhtä monta vahakynttilää kuin Kristuksella oli haavoja pyhässä ruumiissaan, nimittäin 5.555.

Tällaisen tiedon on kirjoittanut muistiin Kustaa Vaasan kirjuri Rasmus Ludvigsson. Rasmus kertoo lisäksi, että sen haavan muistoksi, joka Kristuksella oli sillä olkapäällä, jolla hän oli kantanut ristiä, hän antoi viisi almua ja poltti viisi kynttilää.

Rasmus Ludvigsson on ehkä muistanut väärin Kristuksen haavojen määrän. Marko Lamberg on kirjoittanut kertomuksen pyhästä naisesta, joka halusi tietää Jeesuksen Kristuksen haavojen määrä. Herramme oli vastannut naiselle: ”Ruumiini haavoja oli viisituhatta neljäsataakuusikymmentä. Jos joku haluaa kunnioittaa niitä ja osoittaa niille arvonantoa, lukekoon päivittäin 15 Pater Nosteria ja 15 Ave Mariaa, ja kun vuosi on kulunut, hän on kunnioittanut jokaista haavaa yhdellä Pater Nosterilla ja yhdellä Ave Marialla...”

Marko Lamberg kertoo, että Jeesuksen ruoskittuna ja ristille naulittuna saamat haavat ovat vuosisatojen kuluessa tarjonneet uskovaisille mahdollisuuden tavoitella pyhyyden kokemista ruumiillisen kivun kautta. Pyhimpinä pidettiin viittä haavaa, jotka Jeesus sai kun hänet naulittiin ranteistaan ja jaloistaan ristille – viides syntyi kun roomalainen sotilas puhkaisi hänen kylkensä varmistuakseen siitä, että hän oli todella kuollut.

Ehkä on ollutkin erilaisia tulkintoja Jeesuksen haavojen lukumäärästä. Ingeborgin hartauteen liitetty 5.555 sisältää juuri pyhimpinä pidettyjen viiden haavan luvun neljä kertaa. Ne ovat olleet tärkeitä myös Pyhälle Birgitalle. Hänen luostarisääntönsä mukaan birgittalaisnunnan päähinettä tulee koristaa viisi punaista pistettä, jotka muistuttavat veripisaroita ja symboloivat Jeesuksen haavoja. Nämä symbolit näkyvät birgittalaisnunnan päähineessä nykyäänkin.

Linnanrouva Ingeborgille ja hänen aikalaisilleen tämä haavoihin liittyvä hartaus oli siis tuttu.

 

Lisätietoja:

Tuula Hockman, Kolmen polven perilliset. Ingeborg Aakentytär (Tott) ja hänen sukunsa (n. 1460–1507). Bibliotheca Historica 104. SKS. Helsinki. 2006.

Tuula Hockman, Ingeborg Tott. Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla. BoD. Helsinki. 2017.

Marko Lamberg (suomentanut), ”Jeesuksen haavojen määrä”. Naantalin luostarin kirja. Toimittaneet Mikko Kauko ja Marko Lamberg. Tietolipas 254. SKS. Helsinki 2017.

MARKKINAT HÄMEENLINNASSA

Hämeenlinnassa on kuukausimarkkinat aina kuukauden ensimmäisenä tiistaina, niin tänäänkin. Oli sateista ja harmaata, mutta väkeä oli liikkeellä ja Viipurinrinkeleitä oli kaupan.