Karhu kävi täällä

Kesäkuussa nuori karhu jätti hetkeksi syvän metsän ja vaelteli asuinalueilla Haminassa, vältteli taloja ja kulki polkuja, mutta myös keskiaikaista Alista Viipurintietä. Tyylikästä.


"Hämärä kuusikossa kumartaa ja kuhkii. Aamulla on suuret, tylpät jäljet hietikolla", kirjoitti Mikko Kilpi "Lapinmaa"-runokirjassaan. Meidän karhumme jätti raapimajälkiä reittinsä varrelle. Niistä pari kuvaa alla, kolmannessa kuvassa on pelkästään polkua.

Välttämättömiä kuvia Kristiinankaupungista

Kirjasto

Pekka Töpöhäntä

Kissanpiiskaajankuja

Tilaa ja avaruutta

Kristiinankaupungin tornit ja kirkot

Tämä blogiteksti sisältää muistoja Kristiinankaupungin torneista, kirkoista ja kirjastosta. Sille ei voi mitään, että ne tuntuvat liittyvän toisiinsa.

Kristiinankaupungin keskustan silhuetissa erottuu kaksi tornia, tiilikirkon torni ja hieman matalampi ja suippo Ulrika Eleonoran kirkon torni. Torneja on kuitenkin myös Itäpuolen taloissa. Yksi niistä koristaa puista rakennusta, jossa lapsuusajan muistoissani oli kauppa, jonka ikkunassa oli eri värisistä lampuista kootut jouluvalot – ensimäiset näkemäni jouluvalot. Luullakseni kyseessä oli ruokakauppa, lamppujen lisäksi muistikuvaan kuuluu sokerin ostaminen. Ikkuna on nykyään peitetty, mutta talo on ihastuttavan hyvässä kunnossa.

Lähempänä kotiamme oli puinen punainen rakennus, joka torneineen muistuttaa kirkkoa. Pienen (alle kouluikäisen) sisareni mielestä kyseessä olikin kirkko. Vanhempien mielipide asiasta, jumalanpalvelusten ja papin puuttuminen ei häntä häirinnyt, rakennus oli hänelle ”papiton kirkko”. Kristiinankaupungista oli vaikeaa löytää postikortteja, mutta tästä rakennuksesta sellaista myytiin. ”Panimo Turha” kertoo kortin teksti.

Bryggeriet Turhan rakennus, Rautatienkatu, Kristiinankaupunki

* * *

Ne oikeat kirkot olivat ja ovat kaupungin keskustassa. Punatiilinen kirkko on rakennettu vuonna 1897. Keskiajasta kiinnostuneen sydäntä lähempänä on se vanhempi, Ulrika Eleonoran kirkko, joka on valmistunut 1700. Kummankin kirkon rauhallista tunnelmaa on parasta esitellä valokuvina.

Oli sateinen päivä ja kirkkojen jälkeen asetuin kaupungin kirjastoon. Se on Kristiinankaupungin tyyliin vanha puutalo, jossa on käsittämätön määrä pieniä huoneita. Olin sen asiakkaana jo lapsena. Suomenkieliset lasten kirjat tosin rajoittuivat muutamaan Pekka Töpöhäntään, kaupunkihan oli ja on enimmäkseen ruotsinkielinen. Sade rapisi ikkunoihin, kun asetuin yhteen kirjaston huoneista.

 

Kristiinankaupungin kirkko vuodelta 1879, Jacob Ahrenberg

Ulrika Eleonoran kirkko, vuodelta 1700, rakentaja Gabriel Saarenpää Lapualta

 

 

 

* * *

Lisätietoja:

Bryggeriet Turha on toiminut Kristiinankaupungissa vuosina 1856–1908.

http://www.beerfinland.com/suomen_panimot/kristiinankaupunki.htm

Kristiinankaupungin puut

Kreivi Pehr Brahe antoi Koppööstadille uuden nimen 1652. Siitä tuli Kristinestad, Kristiinankaupunki, kuningatar Kristinan tai kreivin puolison Kristina Katarina Stenbockin mukaan. Samalla kaupunki sai vaakunan, johon oli toiselle puolen kuvattu yksitoista vihreää kuusta – metsäreuna – ja aukea meri.

 

Vaakunan kuva on melkein kuin muistikuvani Kristiinankaupungin maisemasta. Metsäinen kesämökkiranta, suuret kuuset mökin ikkunan takana ja meri, jossa meillä oli muutama pitkäsiima. Sitä paitsi luullakseni vaakuna on tuttu koulusta. Kaiken lisäksi puu (eivät tosin välttämättä kuuset) ja työ sahalla oli tuonut perheemme tähän kaupunkiin.  Kristiinan Puu Osakeyhtiö oli rakentanut työntekijöilleen asuintaloja ja me asuimme yhdessä sellaisessa. (Asunnossa pystyi juoksemaan ympyrän huoneesta toiseen, mikä suuresti lisäsi asunnon viehätystä.)

 

Ympäristöstä muistan lisäksi Tiukanjoen, jossa oli mainioita ahvenpaikkoja. Nyt turistina vanhassa kotikaupungissani halusin tietysti myös nähdä Tiukanjoen. Se laskee Koppöön ja Itäpuolen väliseen lahteen. Joen alajuoksua seurailee nykyään luontopolku, jolla kuljetaan rehevissä ja kosteissa rantalehdoissa. Sen lisäksi seuraillaan laidunmaiden reunoja ja välillä päästään kangasmaiseen maastoon. Muutaman kilometrin jälkeen polku vie riippusillalle, jolta on näkymä Tiukanjoelle.

 

Ilman onkea liikkuessa jää ilman ahvenia. Luontopolun esitteestä (ja muualtakin) selviää sen sijaan, että kuusimetsät kuten myös lehtimetsät ovat yleisiä tälle rannikolle. Kuusi selviytyy parhaiten rannikolla, jolla maankohoaminen on voimakasta. Rannikon kuusimetsät oli nähnyt myös Per Brahe. Puu taas on kuulunut Kristiinankaupungin talouteen eri tavoin, on poltettu tervaa, on viety puutavaraa, on valmistettu purjelaivoja.

 

Niin että veden litistessä askelten alla Tiukanjoen rantalehdossa tuntee melkein kulkevansa rannikon historiassa. Omissa muistoissani ei tuollaisia vetisiä polkuja ollut.

 

Seuraavalla kerralla esitellään Kristiinankaupungin kirkot.

 

 

 

 

 

Lisätietoja Kristiinankaupungista ja blogiteksteissä ohimennen mainituista asioista:

 

Kansallisarkisto, digiarkisto

Voudintilit, läänintilit (KA 4809, KA 4814)

 

Luontopolun esite:

Naturskyddsparken Tegelbruksbacken – Norrfjärden. Forststyrelsen. Österbottens naturtjänster. Forststyrelsen 11/2015.

 

Kirjallisuus:

Walter Sjöblom, Kristinestads historia. Kristinestad 1915.

Svenska Österbottens historia IV. Svenska Österbottens Landskapsförbund. 1980.

 

Kesäretki Kristiinankaupunkiin

Vähän ennen juhannusta kävin Kristiinankaupungissa. Se on syntymäkaupunkini ja ehdin aloittaa siellä koulunkin. Olin 8-vuotias kun muutimme sieltä pois, joten muistan kaupungista jotain: asuintalomme, kesämökin, koulun ja vanhan kaupungin kapeat kadut ja kujat. Me kuitenkin asuimme Itäpuolella, missä kadut ovat leveät ja ranta avara, tasainen ja kuiva, suolaheinää kasvava.

 

Asuintalo oli tallella ja hyvässä kunnossa, katu sen ohi leveä ja rannassa kasvoi edelleen suolaheinää. Kaupunki on pieni, mutta kuitenkin laajempi kuin muistin. Muistin kirkon, jonka puistossa harakat keikkuivat kevättalvella (varmaan kesälläkin, mutta silloin emme siellä olleet). Kirkkoja onkin kaksi, harakat keikkuivat uudemman, tiilestä tehdyn kirkon luona, mutta vanhempi Ulrika Eleonoran kirkko on puinen ja rakennettu jo vuonna 1700. Sinne saakka ei koulumatkan reitti ulottunut, vaan suorinta mahdollista reittiä rantaan torille, yli kivisillan, ohi rautatieaseman ja kotiin.

 

Kaupunki on perustettu vuonna 1649, keskiaikainen se siis ei ole. Keskiajasta kiinnostuneille tiedoksi, että seutu oli asuttu jo keskiajalla. Niin myös Koppöö, saari josta oli tullut niemi ja jonne kaupunki sittemmin perustettiin Koppöstad-nimisenä. Koppöön niemellä oli vuonna 1590-luvulla kolme veroa maksavaa talonpoikaa (Olof Larson, Mons Larson ja Anders Jopson, KA 4809 ja KA 4814). 1600-luvun alun raskaat vuodet olivat koetelleet myös Koppöön asukkaita ja kaupungin perustamisen aikoihin siellä oli enää yksi talo, jonka veron maksoi Knut Olefson. Vuonna 1638 hänellä oli talossaan hevonen, härkä, 13 lehmää, 40 eri-ikäistä lammasta ja muuta karjaa (KA 9101).

 

Knut Olefsonin talo sijaitsi mäellä, jossa nykyisin on kaupungin raatihuone ja vanhempi kirkko. Talo näkyy kaupungin vuoden 1651 tonttikartassa. Mäellä ja sen rinteillä olivat myös pellot ja ainakin osa niityistä ja haka lähelle rantaa niemen itäiselle rinteelle. Samalla auringonpuoleisella rinteellä on nykyisin iso osa vanhaa Kristiinankaupunkia pastellivärisine taloineen. Kaupungin tori on samalla paikalla kuin kartassa. Sateisenakin päivänä kaupunki on avara. Lapsuuden muistot luovat kaupungin ylle valoisan hohdon, mutta ilman muistojakin kaupunki on ihastuttava.

 

Lisää Kristiinankaupungista toiste.

Alkukesää