TRAKAI

Trakain linna on Liettuan kävijöiden hyvin tuntema. Punatiilinen saarella sijaitseva keskiaikainen linna on näyttävä sekä luonnossa että kuvissa.

Trakaissa on (tai oikeastaan on ollut) toinenkin linna, ”niemilinna”, jonka rauniot kätkeytyvät Trakain kaupungin puistomaiseen maisemaan.

1300- ja 1400-luvun taitteessa linna oli useaan kertaan Saksalaisen ritarikunnan hyökkäysten kohteena. Vuoden 1410 kesäkuussa linnaan kokoontui joukkoja eri puolilta Liettuaa. Suuriruhtinas Vitautasin johdolla nämä löivät Saksalaisen ritarikunnan joukot 15. heinäkuuta 1410 Grünwaldin taistelussa. Muistotaulu Trakaissa kertoo, että kaikkiaan 14000 ritarikunnan sotilasta ja heidän 203 johtajaansa sai surmansa.

Murskaavan tappion jälkeen ritarikunta ei enää yrittänyt valloittaa Liettuan alueita. Samaan linnaketjuun Trakain linnojen kanssa kuului myös Vilnan linna, josta myöhemmin tuli suuriruhtinaiden residenssi.

Trakaissa esitellään myös Vitautasin henkivartijoiden asuinkortteleita, Karaimun katua, muistetaan heidän omaa kieltään ja rakennus- sekä ruokakulttuuriaan. Perinne tuntuu varsin vahvalta.

Kaupungin rakennukset ovat puisia, monet paanukattoisia, puutarhat vehreitä, ravintolat ja kahvilat viehättäviä. Järvimaisema avautuu melkein jokaisen talon luota. Trakai on todellista Liettuan lomaseutua.

 

 

 

 

RITAREIDEN AIKA HÄMEEN LINNASSA

Keskiaikainen linna on oiva paikka esitellä ritareita ja heidän aikaansa. Tänä kesänä Hämeen linnassa on ollut esillä haarniskoja, joista tosin monet ovat keskiajan jälkeiseltä ajalta, 1500-luvulta ja 1600-luvun alkupuoleltakin.

Arkebuusiratsastaja Hämeen linnan Heavy metal -haarniskanäyttelystä 

Eilen eli 20. elokuuta linnalla oli Häme-seminaari, haarniskanäyttelyn teemaan liittyviä luentoja otsikolla Hämeen ritari. Hämeen linnassa residenssiä pitäneiden ritarien lisäksi kuultiin Baltiassa toimineesta Saksalaisesta ritarikunnasta FT Tapio Salmisen ja FT Juhan Kreemin hienoissa esitelmissä. Hienojen esitelmien sarjaa jatkoivat FT Ulla Koskinen ja FT Tiina Miettinen kertomalla niistä, jotka pysyivät mahdollisimman kaukana ritareista eli sotaväenottoja metsiin paenneista miehistä.

 

Iltapäivä oli omistettu konkreettisemmille aiheille. FT, arkeologi ja seppä Mikko Moilasen miekat herättivät kaikkien kiinnostuksen. Tietoa tuli paljon, mutta tiedonhalu kasvaa aina vain – kukapa ei haluaisi tietää, käytettiinkö myös suomalaista järvi- ja suomalmia, toisin sanoen, oliko Hämeen rautakauden miekkoja valmistettu myös Hämeessä tai muualla Suomessa.

 

Rohan tallin isännän Jaakko Nuotion esitys hevosista keskiaikaisessa sodankäynnissä lumosi myös tällaisen hevosista mitään tietämättömän kuulijan. Hevosten liikkuminen ja hevosten käsittelytaito on ollut sellaista mikä on lähes kokonaan kadonnut ja unohtunut, mutta ei kokonaan. Viitteitä siitä löytyy netistä hakusanoilla ”terre a terre” (kannattaa lisätä ”horse” ettei tule jotain ruokiin liittyvää), ”straightness training” ja kuvia on myös Bayeux tapestrystä kertovilla sivuilla.

 

Upea päivä linnan luentosalissa. Ja linnan ulkopuolella vietettiin markkinoita.

Mikko Moilanen esittelee valmistamiaan miekkoja. Kuvassa oikealla luennoitsijat Ulla Koskinen, Juhan Kreem ja Tapio Salminen.

 
Ratsastustaitoa kuvattuna Bayeuxn seinävaatteessa.

Hiekkalinna

Kesän ja keskiajan kunniaksi kuva hiekkaan veistetystä Jeanne d´Arcista. Veistos on Lappeenrannan Hiekkalinnassa, jonka teema tänä kesänä on Ritarilinna.

Karhu kävi täällä

Kesäkuussa nuori karhu jätti hetkeksi syvän metsän ja vaelteli asuinalueilla Haminassa, vältteli taloja ja kulki polkuja, mutta myös keskiaikaista Alista Viipurintietä. Tyylikästä.


"Hämärä kuusikossa kumartaa ja kuhkii. Aamulla on suuret, tylpät jäljet hietikolla", kirjoitti Mikko Kilpi "Lapinmaa"-runokirjassaan. Meidän karhumme jätti raapimajälkiä reittinsä varrelle. Niistä pari kuvaa alla, kolmannessa kuvassa on pelkästään polkua.

Välttämättömiä kuvia Kristiinankaupungista

Kirjasto

Pekka Töpöhäntä

Kissanpiiskaajankuja

Tilaa ja avaruutta

Kristiinankaupungin tornit ja kirkot

Tämä blogiteksti sisältää muistoja Kristiinankaupungin torneista, kirkoista ja kirjastosta. Sille ei voi mitään, että ne tuntuvat liittyvän toisiinsa.

Kristiinankaupungin keskustan silhuetissa erottuu kaksi tornia, tiilikirkon torni ja hieman matalampi ja suippo Ulrika Eleonoran kirkon torni. Torneja on kuitenkin myös Itäpuolen taloissa. Yksi niistä koristaa puista rakennusta, jossa lapsuusajan muistoissani oli kauppa, jonka ikkunassa oli eri värisistä lampuista kootut jouluvalot – ensimäiset näkemäni jouluvalot. Luullakseni kyseessä oli ruokakauppa, lamppujen lisäksi muistikuvaan kuuluu sokerin ostaminen. Ikkuna on nykyään peitetty, mutta talo on ihastuttavan hyvässä kunnossa.

Lähempänä kotiamme oli puinen punainen rakennus, joka torneineen muistuttaa kirkkoa. Pienen (alle kouluikäisen) sisareni mielestä kyseessä olikin kirkko. Vanhempien mielipide asiasta, jumalanpalvelusten ja papin puuttuminen ei häntä häirinnyt, rakennus oli hänelle ”papiton kirkko”. Kristiinankaupungista oli vaikeaa löytää postikortteja, mutta tästä rakennuksesta sellaista myytiin. ”Panimo Turha” kertoo kortin teksti.

Bryggeriet Turhan rakennus, Rautatienkatu, Kristiinankaupunki

* * *

Ne oikeat kirkot olivat ja ovat kaupungin keskustassa. Punatiilinen kirkko on rakennettu vuonna 1897. Keskiajasta kiinnostuneen sydäntä lähempänä on se vanhempi, Ulrika Eleonoran kirkko, joka on valmistunut 1700. Kummankin kirkon rauhallista tunnelmaa on parasta esitellä valokuvina.

Oli sateinen päivä ja kirkkojen jälkeen asetuin kaupungin kirjastoon. Se on Kristiinankaupungin tyyliin vanha puutalo, jossa on käsittämätön määrä pieniä huoneita. Olin sen asiakkaana jo lapsena. Suomenkieliset lasten kirjat tosin rajoittuivat muutamaan Pekka Töpöhäntään, kaupunkihan oli ja on enimmäkseen ruotsinkielinen. Sade rapisi ikkunoihin, kun asetuin yhteen kirjaston huoneista.

 

Kristiinankaupungin kirkko vuodelta 1879, Jacob Ahrenberg

Ulrika Eleonoran kirkko, vuodelta 1700, rakentaja Gabriel Saarenpää Lapualta

 

 

 

* * *

Lisätietoja:

Bryggeriet Turha on toiminut Kristiinankaupungissa vuosina 1856–1908.

http://www.beerfinland.com/suomen_panimot/kristiinankaupunki.htm

Kristiinankaupungin puut

Kreivi Pehr Brahe antoi Koppööstadille uuden nimen 1652. Siitä tuli Kristinestad, Kristiinankaupunki, kuningatar Kristinan tai kreivin puolison Kristina Katarina Stenbockin mukaan. Samalla kaupunki sai vaakunan, johon oli toiselle puolen kuvattu yksitoista vihreää kuusta – metsäreuna – ja aukea meri.

 

Vaakunan kuva on melkein kuin muistikuvani Kristiinankaupungin maisemasta. Metsäinen kesämökkiranta, suuret kuuset mökin ikkunan takana ja meri, jossa meillä oli muutama pitkäsiima. Sitä paitsi luullakseni vaakuna on tuttu koulusta. Kaiken lisäksi puu (eivät tosin välttämättä kuuset) ja työ sahalla oli tuonut perheemme tähän kaupunkiin.  Kristiinan Puu Osakeyhtiö oli rakentanut työntekijöilleen asuintaloja ja me asuimme yhdessä sellaisessa. (Asunnossa pystyi juoksemaan ympyrän huoneesta toiseen, mikä suuresti lisäsi asunnon viehätystä.)

 

Ympäristöstä muistan lisäksi Tiukanjoen, jossa oli mainioita ahvenpaikkoja. Nyt turistina vanhassa kotikaupungissani halusin tietysti myös nähdä Tiukanjoen. Se laskee Koppöön ja Itäpuolen väliseen lahteen. Joen alajuoksua seurailee nykyään luontopolku, jolla kuljetaan rehevissä ja kosteissa rantalehdoissa. Sen lisäksi seuraillaan laidunmaiden reunoja ja välillä päästään kangasmaiseen maastoon. Muutaman kilometrin jälkeen polku vie riippusillalle, jolta on näkymä Tiukanjoelle.

 

Ilman onkea liikkuessa jää ilman ahvenia. Luontopolun esitteestä (ja muualtakin) selviää sen sijaan, että kuusimetsät kuten myös lehtimetsät ovat yleisiä tälle rannikolle. Kuusi selviytyy parhaiten rannikolla, jolla maankohoaminen on voimakasta. Rannikon kuusimetsät oli nähnyt myös Per Brahe. Puu taas on kuulunut Kristiinankaupungin talouteen eri tavoin, on poltettu tervaa, on viety puutavaraa, on valmistettu purjelaivoja.

 

Niin että veden litistessä askelten alla Tiukanjoen rantalehdossa tuntee melkein kulkevansa rannikon historiassa. Omissa muistoissani ei tuollaisia vetisiä polkuja ollut.

 

Seuraavalla kerralla esitellään Kristiinankaupungin kirkot.

 

 

 

 

 

Lisätietoja Kristiinankaupungista ja blogiteksteissä ohimennen mainituista asioista:

 

Kansallisarkisto, digiarkisto

Voudintilit, läänintilit (KA 4809, KA 4814)

 

Luontopolun esite:

Naturskyddsparken Tegelbruksbacken – Norrfjärden. Forststyrelsen. Österbottens naturtjänster. Forststyrelsen 11/2015.

 

Kirjallisuus:

Walter Sjöblom, Kristinestads historia. Kristinestad 1915.

Svenska Österbottens historia IV. Svenska Österbottens Landskapsförbund. 1980.